www.koskinverkko.com

koskinverkon etusivulle

Keskustelun etusivulle
Avaa ketjutetussa näkymässä

Ei demokratia vaan demokratuuri (Yleistä keskustelua)

kirj. Tavallinen Suomalainen, 06.10.2017, 15:04 @ mvonkarne

Demokratian taustalla on ajatus vapaan miehen (silloin ennen oli orjia ja vapaita miehiä) oikeudesta päättää itse asioistaan. Tämä tosin saattoi aiheuttaa konflikteja vapaiden miehien intressien mennessä ristiin jolloin kompromissina asioista voitiin sitten päättää, jollei muuta voinut, niin sitten määräenemmistöpäätöksellä.

Nykyisellä systeemillä ei ole mitään tekemistä tämän kanssa, ja ehkäpä suurin syypää on puoluekuri. Puoluekuri on vain yksi esimerkki vallan keskittämisestä yhä harvempien käsiin. Vallan keskittäminen sotii perusperiaatteeltaan demokratian perusajatusta vastaan. Suuremmassa mittakaavassa EU-liittovaltiohanke ja muut "yhteistyönä" markkinoidut vallansiirtohankkeet ovat osa tätä kuviota.

Näin onkin saatu aikaan mukademokratia, eli ns. DEMOKRATUURI, eli käytännössä diktatuuri, jonka päätöksille sitten valtuusto/edustajisto lyö "kansan tahdon mukaisesti päätetty"-leiman. Päätkökset valmistellaan hiljaisuudessa ja salaa, ja tuodaan sitten muka ainoana vaihtoehtona edustajistolle. Näin ollen, ellen ole väärin ymmärtänyt, ei valtuustoilla tai eduskunnallakaan juuri ole mitään tekemistä vapaan miehen itsemäärämämisoikeuden kanssa.

Kaiken lisäksi, yksilön omatunnonvapautta vastaan eli perustuslakia rikkoen, jo on alettu kyttäämään ajatuksia ja puheitakin ja mielipide"rikollisiakin" ollaan tuomitsemassa pelkästään siksi, että puheet nyt sattuvat olemaan "hyvän tavan vastaisia".

Aiheen katsantoa laajentaakseni, myös omaisuus(raha) on valtaa, niin myös yksityisomaisuutta vastaan on käynnissä hankkeita; kaikkihan ostetaan velaksi ja osamaksulla joiden maksuohjelmat kestävät tuotteiden eliniän. Näin ollen ei pääse syntymään omistavaa luokkaa, ja parin sukupolven päästä kaikki on vain eräittäin harvojen käsissä (jollei ole jo).

En lähde jaaritteleen vanhanajan orja kulttuuriAikoja.Valtuustossa asiat etenee niin että esitykset jaetaan valtuutetuille määräysten mukaisesti ennen kokousta.Ryhmät pitävät kokouksensa ja siellä valtuuutetut demokraattisesti saavat mielipiteensä julkaistua.Tämä eniten kannätusta saanut esitetään ryhmän kantana kokouksessa.Ikävää jos joku kuuluu ryhmään,puolueeseen ,joka ei näin demokraattisesti toimi.Osanottoni.Eikö?

  luettu 470 kertaa

Koko viestiketju:

 

Keskustelun etusivulle
104782 viestiä 8326 viestiketjussa, 122 rekisteröitynyttä käyttäjää, 9 verkossa (1 rekisteröitynyttä, 8 vierasta)
Ota yhteyttä!