www.koskinverkko.com

koskinverkon etusivulle

Keskustelun etusivulle
Avaa ketjutetussa näkymässä

Bioenergian co2 päästöt? (Yleistä keskustelua)

kirj. vaari, 10.11.2017, 11:40 @ tuntematon

Yksinkertaisra, hyvä Whatson, sesse on kuin voikukka tuo bioenergia. Eli nyhdät kukan maasta ja kohta se on kasvanut takaisin, uudestaan ja uudestaan.

Mikäli tätä hiilen kiertoa ei tapahdu, kyseessä ei ole bioenergia elikä uusiutuva energia.

Hiili, kaasu, öljy ei millään konstilla muutu takaisin alkuperäiseen muotoonsa, polttamisen jälkeen.

Et tainnut ihan hokata, että mitä tarkoitin? Tiedän kyllä, että energian uusiutuminen on hyödyksi, mutta nyt onkin kyse CO2:n päästöjen vähentämisestä.

Tämä oli aiheena kyselytunnilla ja kerrottiin, että päästöjä vähennetään sillä, että sekoitetaan polttoaineisiin bioetanolia ja muutapa ei sitten tarvitakkaan.

Raakaöljykin on aika lähellä näiden biopolttoaineidenkin alkuperää, sillä puuston ja muunkin kasvikunnan "jätettähän" se raakaöljykin on. Aikoinaan kasvaneet kasvit ovat jääneet maankuoren alle ja siellä kehittyneet öljyksi ja erilaisiksi "hiiliksi".

vaari.

  luettu 1008 kertaa

Koko viestiketju:

 

Keskustelun etusivulle
106834 viestiä 8483 viestiketjussa, 131 rekisteröitynyttä käyttäjää, 4 verkossa (0 rekisteröitynyttä, 4 vierasta)
Ota yhteyttä!