www.koskinverkko.com

koskinverkon etusivulle

Keskustelun etusivulle
Avaa ketjutetussa näkymässä

Kauvanko kestää? (Valtakunnan politiikka)

kirj. JuX, 01.12.2017, 23:03 @ mvonkarne

W> Eipä löydy asiavirheitä ainakaan yhdellä lukemisella.


Ottaen huomioon, kuinka jo viimeisen vuoden aikana puheet ovat lounaspöydissä muuttuneet, arvelen ettei kauaa kestä, että korjausliike tulee. Se toki ei tule itsestään, vaatii tekijöitä joten ylös ulos ja toimiin. Kuulemma 3% kun kansasta herää tajuamaan, minkälaisen petoksen aikana elämme, se on kriittinen massa, jonka jälkeen kehitystä ei enää voi pysäyttää vaan vallankumous on vääjämätön. Tai vallan palautus eli vastavallankumou eli irtautuminen €urostoliitosta. Arvelisin, että se 3% on jo saavutettu. Islannissa hoidettiin homma(irtautuminen finassieliitin saneluvallasta) siten, että tappoita oli 2 rikkoutunutta ovensaranaa. Voi olla ettei hoidu meillä niin kivuttomasti hommat.

Osviittaa kehityksestä antaa mm. 612-soihtukulkueen saama yleisöryntäys. Saas nähdä; viimevuonna meitä(kansakunnan asioista pitkällä tähtäimellä piittaavia) oli vähintään kilometrin pituinen soihtukulkuen Helsingissä, kenties ja toivottavasti kymmenen kilometria tänä vuonna. Sinne vaan, jos millään on saumaa liikkua paikalle.

Täyttä sontaa on tuokin Jussipussin välittämä blogi. Mm. "Korruptoitunut poliisihallinto", heh heh.
Tutkimusten mukaan suomalainen luottaa poliisiin kuin vuoreen.
Tuota luottamusta ei muutamasatapäinen marssijajoukko (tai paremminkin marisijajoukko) laimenna pätkän vertaa.
Suomessa asioista päätetään nyt ja jatkossa äänestämällä vaaleissa. Jos äänestyspäivänä jää kotiin, muutosta ei tule. Marssia voi vaikka joka päivä, se ei johda mihinkään.
Kolme prosenttia kansasta on päätöksenteon kannalta nolla.

Aijai, kun on mukava maittavan illallisen jälkeen nauttia linnan juhlista TV:n välityksellä.
Tuo Vastarintaliikkeen lopetus sinällään on täysin naurettava. Ei tässä vapaassa maassa voi kenenkään mielipidettä säädellä. Joten sen kun marssitte vaan. Vaikka letka olisi kymmenen kilometriä pitkä, mikään ei muutu.

  luettu 266 kertaa

Koko viestiketju:

 

Keskustelun etusivulle
104786 viestiä 8327 viestiketjussa, 122 rekisteröitynyttä käyttäjää, 9 verkossa (0 rekisteröitynyttä, 9 vierasta)
Ota yhteyttä!