www.koskinverkko.com

koskinverkon etusivulle

Keskustelun etusivulle
Avaa ketjutetussa näkymässä

Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet (Yleistä keskustelua)

kirj. JuX, 05.12.2017, 18:42 @ Persus Juntti

Niin kyllähän jokainen terveellä järjellä varustettu pystyy päättelemään, että kyseessä oli väkivaltavasemmiston surkea provokaatio.

Alpakka liittynee asiaan joko Troijan puualpakkana jonka turvin oli tarkoitus päästä huutelu- tai lyöntietäisyydelle 612-kulkueeseen. Tai se todennäköisempi vaihtoehto eli ns. keppialpakka. Tuskin oikeasti oli tarkoitus järjestääkkään mitään tapahtumaa vaan ainoa tarkoitus oli saada media reagoimaan. Luulisi vasemmistonkin olevan sen verran järjissään, että eivät veisi lapsia tapahtumaan jossa on heidän omalla toiminnallaan aiheuttama ilmeinen väkivallan riski.
Poliisia tuskin edes kiinnosti tapahtumien päällekkäisyys ennen kuin joku alpakkatapahtuman puuhahenkilöistä teki tarkoitushakuisen ilmiannon omasta tapahtumastaan vedoten sen vaarallisuuteen. Pisteet menee poliisille ja kaupungille siitä, että ensin myönsivät tapahtumaan luvan. Toki tulivat aiheesta katumapäälle kun tajusivat kenelle tuli lupa myönnettyä. Mitään ongelmaahan ei tapahtumassa olisi ollut jos sen järjestävä taho olisi mikä tahansa muu kuin anarkistit.

Hahaa, joka kerta, kun ns. kansallismieliset marssivat, löytyy salaliittoja nurkan takaa!
Taitaa kyllä kyseessä olla tälläkin kertaa ihan onneton yhteensattuma. Mutta kyllähän tuosta pienestä sakista mölyä lähtee, tapahtuu mitä tahansa. No, onneksi Suomessa saa osoittaa mielipiteitään. 99 prosenttia väestä köllöttelee tyytyväisinä kodeissaan ja naureskelee koko hässäkälle, jossa todennäköisyys kahakoille on suuri. Nyrkit heiluvat, kun alkoholi on "juhlinnassa" mukana. Jo se, että vastarinnan väkivaltaa ihannoivat tuskin katselevat sivusta anarkistien väkivaltaa, luo "juhlatunnelman". Kattellaan sitten telkusta, mitä sattuu ja tapahtuu.

  luettu 219 kertaa

Koko viestiketju:

 

Keskustelun etusivulle
104786 viestiä 8327 viestiketjussa, 122 rekisteröitynyttä käyttäjää, 6 verkossa (0 rekisteröitynyttä, 6 vierasta)
Ota yhteyttä!