www.koskinverkko.com

koskinverkon etusivulle

Keskustelun etusivulle
Avaa ketjutetussa näkymässä

Uudistuva vedenpuhdistus (Yleistä keskustelua)

kirj. TaKaVALe, 10.09.2018, 09:02 @ tuntematon

Mikä oli avauksen tarkoitus?

Tuoda esille, että vedenpuhdistustavat uudistuvat ja on muitakin tapoja edetä kuin "ihannoimanne" tekopohjavesi. Laitoksen voi rakentaa "tehdasmaisesti" omalle tontilleen. Sitä ei arvitse hajasijoittaa laajoille alueille ja voidaan pysyä oman kunnan alueella. Vedentarvitsija kunnan/kuntien aiheuttamat ympäristö- ja taloudelliset rasitteet eivät vaikuta hankkeen ulkopuoliseen kuntaan, kuten Tavase- hanke on vaikuttanut.

Pyritäänkö esittelyvideon esiintuonnilla vaikuttamaan Sulkavuoren keskusjätenvedenpuhdistamon rakentamiseen?

Luultavasti Sulkavuoren suunnitelmat on jo tehty. Kai he ovat tietoisia miten Mikkelissä edetään. Jos Sulkavuori pystyisi poistamaan mikromuovit ja lääkejäämät niin se vaikuttaisi Kokemäenjoen veden laatuun, mistä Turun Seudulle vesi otetaan.

Vaikuttaako se jotenkin Koskinen omaan vedenpuhdistamon rakentamiseen?

Siis Valkeakosken Tyryn laitokseen. Eipä taida vaikuttaa, eikä ollut tarkoituskaan. Rakentaminen on jo sen verran pitkällä.

Onko tarkoitus vaikuttaa Ruskon vedenpuhdistamoon?

Tietääkseni Ruskon laitosta on kunnostettu vähän kerrallaan ja sen toimittama vesi on ollut korkealaatuista. Kaikki vanhenevat aikanaan jolloin kunnostus / uudelleen rakentaminen tulevat ajankohtaisiksi. Oletettavaa on, että kymmenen vuoden kuluessa puhdistusmenetelmät muuttuvat. Kehitys menee eteenpäin ja uusi tekniikka otetaan "automaattisesti" käyttöön.
Rusko puhdistaa vielä vuosia, joten sen vaikuttamiseen ei ole tarvetta eikä ole mahdollistakaan.

  luettu 962 kertaa

Koko viestiketju:

 

Keskustelun etusivulle
106796 viestiä 8481 viestiketjussa, 131 rekisteröitynyttä käyttäjää, 5 verkossa (0 rekisteröitynyttä, 5 vierasta)
Ota yhteyttä!