www.koskinverkko.com

koskinverkon etusivulle

Keskustelun etusivulle
Avaa ketjutetussa näkymässä

Viekkaat venäläiset taas vauhdissa osa 5 (Yleistä keskustelua)

kirj. Pravda, 03.11.2018, 09:38

Tämän päivän Aamulehdessä on monisivuinen artikkeli ryssien rötöstouhuista, Turun saaristossa, jutun otsikko on: Salaiset saaret.
Se kertoo ryssäläisen liikemiehen Pavel Melnikovin touhuiluista!

Tämä on kuulemma vuodesta 2008 lähtien hankkinut agressiivisella ostoasenteella, saaristolaisten mukaan markkinahinnat ylittävillä summilla pikkusaaria strategi-
sen laivaväylän ympäriltä mm,
Hepokari-Säkkiluoto-Getgrund-Tingskär-Lillholmen-Lilla Segellot-Ybbersnäs!

Tällä ryssällä on peiteyritys nimeltään Airiston Helmi, kaupparekisteri kertoo, että 2016-2017 yhtiö teki 87.000 euron liikevaihdolla 963.000 euron tappion!

Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari kertoo:
Toimenpiteitä, joissa saattaa olla kyse valmistautumisesta tulevaan vaikuttamiseen kriisitilanteessa havaitaan jatkuvasti. Tälläistä voi olla maakaupoissa, joissa ei näyttäisi olevan liiketaloudellista tai kiinteistön tavanomaiseen käyttöarvoon liittyvää logiikkaa.
Vieraan valtion lukuun toimiva maanomistaja voi kuitenkin rakentaa kiinteistölleen rakennelmia, joita vieras valtio voisi kriisitilanteessa hyödyntää esimerkiksi liikenneväylien sulkemisessa tai tunnuksettomien joukkojen majoittamisessa.

Kyllä on härskiä touhua noilla ryssillä, lähialueen saaristolaiset ovat jatkuvasti valittaneet saariin sahaavien helikopterien melusta!

Jutun lopussa kerrotaan soratietä saapuneen auton tulleen tarkkailemaan jutun tekijää. Ja GKC-767 reisterinumeroisessa autossa oli venäläiseen tapaan autoverot maksamatta!

Näyttää ryssä jatkavan tuota neukkulan aikaista "rauhanomaista" ulkopolitiikkaa!

  luettu 447 kertaa

Koko viestiketju:

 

Keskustelun etusivulle
106822 viestiä 8482 viestiketjussa, 131 rekisteröitynyttä käyttäjää, 5 verkossa (0 rekisteröitynyttä, 5 vierasta)
Ota yhteyttä!