www.koskinverkko.com

koskinverkon etusivulle

Keskustelun etusivulle
Avaa ketjutetussa näkymässä

"Taseet töihin" (Talous ja raha)

kirj. KMS, 08.02.2019, 22:55

Jälleen on Sipilän hallitus pistänyt taseet töihin. Juuri siksihän Valtion kehitysyhtiö Vake Oy 2016 perustettiin, hallituksen tarpeisiin, eduskunnan päätösvallan ulkopuolelle, valtion omaisuuden myymiseksi liikesalaisuuden suojassa. Näin se "demokratia" toimii.

"Kun yritys myy omistamansa yrityksen toiselle yritykselle, niin kauppa ei ole julkinen. Jos näin on, niin Vake Oy:n tarkoitus taisi selvitä. Se voi myydä valtion tuottavia omistuksia kenelle haluaa ja mihin hintaan haluaa, eikä kenelläkään ole siihen nokan koputtamista."

Itsenäisyyspäivän tohinassa, joulun alla 5.12.2018 hallituksen tekemällä päätöksellä Postin osakkeista 49,9 % siirrettiin Vake Oy:n omistukseen. Asiasta ei paljon julkisuudessa keskusteltu, kun taisi olla muita kiireitä.

https://www.posti.com/hallinnointi/hallinnointi/omistaja/

Yksityistäminen etenee myös toisella rintamalla. Juha Sipilän löytö, bisneksen hengenheimolainen, ilman poliittista(kaan) vastuuta on liikenneministeri Anne Berner. Berner on toteuttamassa hallituksessa kutsumustaan VR:n yksityistämisestä. Kompuroinnin jälkeen on Anne päässyt lopulta vauhtiin.

Tämäkin hanke on hautautunut sopivasti, nyt vanhustenhoidon keskustelun alle.

Hallitus on perustamassa useita uusia yhtiöitä uusien ratahankkeiden toteuttamiseksi. Emoyhtiöksi tulee Oy Suomen Rata Ab, ja sen alle perustetaan erillisiä hankkeita varten tytäryhtiöt Hankeyhtiö Suomi-rata, Hankeyhtiö Turun tunnin juna, Kalustoyhtiö, Kiinteistöyhtiö ja Rail Baltica -yhtiö. Emoyhtiöön siirretään ensi alkuun rahaa valtion omistamina osakkeina sadan miljoonan euron arvosta.

https://www.lvm.fi/-/raideliikenteen-kilpailutus-etenee-hankeyhtiot-rahoittamaan-investointeja-997477?fbclid=IwAR00vO9_6YextlX7K-h67m2hbVR4djkGIvG0EZlCwtfT2EFGwGUatmtj9Sk

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/kl/949da351-cbea-4dad-bb4e-d2f3968af966?ref=ampparit%3A9247&fbclid=IwAR3AdUKLqrDlsXN_Qsnp9az4Q99QzeWO4I5mgFAv7_H28TznxMyRIfl20uU

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/ministeri-bernerin-raideliikennepaketti-iskee-kaksi-karpasta-kahdella-iskulla-vrlle-musta-perjantai/41abec8a-89f9-48e3-9171-b466536447b4

  luettu 108 kertaa

Koko viestiketju:

 

Keskustelun etusivulle
108379 viestiä 8578 viestiketjussa, 132 rekisteröitynyttä käyttäjää, 9 verkossa (0 rekisteröitynyttä, 9 vierasta)
Ota yhteyttä!