www.koskinverkko.com

koskinverkon etusivulle

Keskustelun etusivulle
Avaa ketjutetussa näkymässä

Pienestä kiinni (Valkeakosken Sanomat)

kirj. PS, valkeakoski, 10.03.2010, 08:47

Aamun VS-lehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli Etelä- Pirkanmaan taloudesta. Numeroihmistä kiinnosti, että alueella on noin 2560 yrittäjää ja samaan aikaan noin 2800 työtöntä työnhakijaa.
Sehän tarkoittaa, että jos meillä menisi hiemankin paremmin, niin että jokainen yrittäjä voisi palkata edes yhden työntekijän, ei meillä olisi käytännössä yhtään työtöntä, koska kaikki hakijat eivät haekaan alueella saatavissa olevia töitä, vaan sitoutuvat ammattiinsa tiukasti.
Tässä valossa kaikenlainen omien yrittäjien käyttäminen nousee arvoon arvaamattomaan, ostouskollisuus, vaikka vähän kalliimmalla hinnalla ja erityisesti hankintojen kilpailuttamistilanteissa, oman alueen yritysten suosiminen, jos suinkin mahdollista.
Myös hyvin merkittävää on silloin, ettei kunta panen pennin hyrrää sellaisiin kalliisiin systeemeihin, mitä ei tarvita, koska kuluttajalle vuodessa syntyy silloin ainakin muutaman sadan euron ylimääräinen kulu. Jos rahaa säästyy, voisi asukas ehkä sen pistää johonkin hankintaan paikalliselta yrittäjältä.
Kaikessa ei voi auttaa omalla toiminnallaan. En tosiaan pysty ostamaan paperikoneen pituusleikkuria, vaikka paikallinen firma menikin konkurssiin juuri.

  luettu 239 kertaa

Koko viestiketju:

 RSS-syöte viestiketjusta

35407 viestiä 3858 viestiketjussa, 75 rekisteröitynyttä käyttäjää, 13 verkossa (0 rekisteröitynyttä, 13 vierasta)