www.koskinverkko.com

koskinverkon etusivulle

Keskustelun etusivulle
Lineaarinen

Lisää raiteita välille Tre - Hki. (Liikenne)

kirj. Pauli Kiuru ja Arto Satonen, 21.02.2018, 21:46

Junayhteyksien puolesta tehdään töitä – sitkeyttä ja kärsivällisyyttä tarvitaan

(JULKAISTU: AKAAN SEUTU KE 21.2.)

Akaan Seudun pääkirjoituksessa (14.2.) otettiin kantaa pääradan kuntoon, korjauksiin, junien aikatauluihin ja lisäraiteisiin. Aihe on tärkeä ja useammankin artikkelin sekä pääkirjoituksen arvoinen asia. Sitä on pidettävä väsymättä esillä kuntien ja Pirkanmaan edunvalvonnassa. Tuloksia tulee sitkeällä työllä. Siitä on hyvänä esimerkkinä Helsinki – Tampere moottoritie. Valmista ei tullut hetkessä.

Toijalan rautatieasemalla Akaassa järjestettiin 10.2.2017 performanssi junavuorojen puolesta. Mukana aikataulutalkoissa olivat sekä kansalaiset, kunnan virkamiehet, paikallispoliitikot, Pirkanmaan liitto ja kansanedustajat. Jokaisen rooli oli tärkeä. Aikataulutaistelu oli yksi välivaihe. Lopullisempaan ratkaisuun tarvitaan suurempia päätöksiä. Tähän viitattiin aiheellisesti pääkirjoituksessa. Raidekapasiteettia tarvitaan lisää.

Helsinki - Tampere raideyhteys on Suomen vilkkain. Vuoden 2015 aikana tuota väliä matkustettiin 4,3 miljoonaa kertaa. Matkustajia on välillä jopa nelinkertainen määrä Helsinki – Turku väliin verrattuna. Vilkkaus aiheuttaa myös häiriöherkkyyttä, joka heijastuu viiveinä useammalle junavuorolle. Sen on valitettavasti moni väliä matkustanut joutunut kokemaan.

Päärataan investoiminen tuo suurimmat kansantaloudellisen vaikuttavuuden. Helsinki – Tampere välin nopeuttaminen palvelee useaa maakuntaa. Etu heijastuu Seinäjoelle ja Ouluun aina Lappia myöden. Samoin siitä hyötyvät Tampereen kautta Helsinkiin liikkuvat jyväskyläläiset, porilaiset ja vaasalaiset.

Vuonna 2012 valmistui aluevaraussuunnitelma ja edelleen vuonna 2017 hyväksyttiin maakuntakaava, jossa maankäytön tarve raiteille on huomioitu. Liikenneviraston tarveselvitys on parhaillaan valmisteilla, jossa tutkitaan eri vaihtoehtoja raidekapasiteetin lisäämiseksi. Se valmistunee maalis-huhtikuussa 2018. Lienee selvää jo tässä vaiheessa, että muutaman ohituspaikan lisääminen ei riitä. Tarvitaan pääkirjoituksessa mainittuja lisäraiteita. Toiveissa kuitenkin on, että raidekapasiteetin lisääminen välillä Helsinki-Riihimäki etenee jo tällä vaalikaudella.

Tarveselvityksen pohjalta voidaan edetä konkreettiseen tavoitteeseen. Seuraavaan hallitusohjelmaan on saatava suunnitteluraha lisäraiteiden rakentamiselle sekä vahva kirjaus rakentamisesta välille Riihimäki – Tampere. Aikajänne isoissa investoinneissa on usein yhtä vaalikautta pidempi.

Helsinki – Tampere junayhteyden kehittämien ei ole vain liikennepolitiikkaa. Asialla on myös vahva yhteys asuntopolitiikkaan ja ympäristötavoitteisiin. Helsinkiin suuntautunut muuttoliike ja väkiluvun kasvu ovat nostaneet pääkaupunkiseudun asunto- ja vuokrahinnat kipurajalle. Yritysten näkökulmasta se vaikeuttaa rekrytointeja ja hidastaa talouden dynamiikkaa. Pääkaupunkiseudulla asuvat joutuvat käyttämään kohtuuttoman suuren osan tuloistaan asumiseen. Nopea junayhteys mahdollistaa yhtenäisen työssäkäyntialueen luomisen Helsingin ja Tampereen välille. Ilman lisäraiteita pysähdyksiä ja aikatauluja ei saada toimiviksi esimerkiksi akaalaisten näkökulmasta.

Raideliikenteen kehittäminen auttaa Suomea saavuttamaan ne kansainväliset päästötavoitteet, joihin olemme sitoutuneet. Taakanjakosektorimme merkittävin päästövähennyspotentiaali on liikenteessä. Tavoitteena on vähentää liikenteen päästöjä noin puolella vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoden 2005 tilanteeseen. On selvää, että tavoitteiden saavuttamiseksi investoinnit rautatieliikenteeseen ovat välttämättömiä.

Kaikkeen edellä viitaten voimme vakuuttaa, että omalta osalta teemme parhaamme junaliikenteen puolesta. Henki on myös sen suuntainen, että yhteistyö sujuu kaikkien osallisten suuntaan jouhevasti. Paraneva talous auttaa vaadittavan investoinnin rahoituksen löytämisessä. Vielä täytyy hetki odottaa.

Kansanedustajat
Pauli Kiuru (kok)
Arto Satonen (kok)

  luettu 5624 kertaa

Lisää raiteita välille Tre - Hki.

kirj. JuX, 21.02.2018, 22:53 @ Pauli Kiuru ja Arto Satonen

Kannatetaan. Ja ennenkuin lisäraiteista saadaan mitään selvyyttä, junat voisivat pysähtyä Toijalaan, kuten aiemminkin. Samoin nuo VR:n lipunmyyntikuviot ovat esim. ikääntyneille ihmisille aivan mahdottomat. Kansanedustajien pitää myös puuttua toimimattomiin uudistuksiin.

  luettu 5518 kertaa

Lisää raiteita välille Tre - Hki.

kirj. Tavallinen Suomalainen 1, 22.02.2018, 10:01 @ JuX

Kannatetaan. Ja ennenkuin lisäraiteista saadaan mitään selvyyttä, junat voisivat pysähtyä Toijalaan, kuten aiemminkin. Samoin nuo VR:n lipunmyyntikuviot ovat esim. ikääntyneille ihmisille aivan mahdottomat. Kansanedustajien pitää myös puuttua toimimattomiin uudistuksiin.

Aivan näin. Jo olevaa pitäs käyttää mahdollisemman tehokkaasti. Oli sitten kyse yksittäisistä tavallisista suomalaisista tai työmatkaa ilmaiseks ajelevasta kansanedustajasta!Mutta niin kuin otsikossa näkyy TRE- HKI. Eikö?

  luettu 5501 kertaa

Lisää raiteita välille Tre - Hki.

kirj. raaka, 22.02.2018, 07:37 @ Pauli Kiuru ja Arto Satonen

Toimivat liikenneyhteydet ovat yritystoiminnan kannattavuuden
elinehto kuten myös tietdonkulkuyhteydet.Alue johon pääsee junalla ,autolla
valtamerialuksilla ja lentokoneella on aina houkuttelevampi yritystoiminalle
kuin umpiperä mettäkulma.Valitettavasti maantitellisesti se ei ole
kaikkialle mahdollista.Valmistettavaan tuotteeseen kun tarvitsee lisätä
materiaalin kuljetus ja siirtukulut niin valmistuspaikka on silloin
tärkeä,samoin on tuotteen valmistajien palkkakusytannukset näinhän
se menee.Ei ole kovinkaan järkevää keskittää kaikkea samaan paikkaan ja
kulkea sielä töissä ympäri suomesta,on yhteydet kuinkahyvät tahansa.
Kotikoskimme heikkous on juuri tämä liikenneyhteyksien heikkous vaikka
olemme tavallaan suomen yritystoiminnan kannalta keskellä kolmeen
ilmansuuntaan melkein sama matka,pohjoiseen hieman pidempi.
Yritystontteja ympäri kaupunkia kukaan vain ei ole niistä kiinnostunut
mistähän mahtaa johtua?Auttaako vaikka helsinkiin olisi viisi raidetta vierekkäin eikä junat pysähtyisi kuin joskus tampereella?Olisikohan
viisaampaa käyttää kansanedustajanaikaa johonkin muuhun kuin junallakulkemiseen?Suomalaistaustaisten väkiluku on kokoajan
vähenemään päin ketkä niillä junilla kulkee kun nämä uussuomalaiset
kaikki haluavat asua pääkaupunkiseudulla,eikä työtkää tunnu kiinnostava.?

  luettu 5527 kertaa

Lisää raiteita välille Tre - Hki.

kirj. mvonkarne, 22.02.2018, 09:42 @ Pauli Kiuru ja Arto Satonen

Aluepolitiikka on varsin epäonnistunut, mikäli työmatkaliikenne on merkittävästi lisääntynyt Tampereen ja Helsingin välillä. Ajatus pitää koko Suomi asuttunua on kannatettavaa monessakin mielessä.

Mitä tulee muihin uudistuksiin, se että käteinen raha ei kelpaa maksuvälineeksi junassa, tai että vaaditaan älypuhelimia, on kohtuutonta. Niin helppoa oli joskus kulkea junalla; hyppää kyytiin ja heittää setelin konnarille. Kuitenkin, rahan luonteeseen kuuluu se, että se on yhdessä sovittu olevan käyttökelpoinen vaihdon väline ja arvon mitta. Esimerkiksi, yhden dollarin setelissä lukee seuraavaa: "This note is a legal tender for all depts, public and private."

Kyllä rahalla pitää voida maksaa eurostoliitossakin ja etenkin siitä syystä, että hinta jonka maksamme olemassa olevasta yhteisvaluutasta on meille kohtuuttoman suuri. Miksi maksaa kallista hintaa, etenkään jollei se tuote(vaihdon väline) edes toimi (Junassa). Tämän yhteisrahan hintahan on: Rahapoliittinen joustamattomuus markkinatilanteiden mukaan. Toisin sanoen, markkinoiden joustaessa, joku muu paikka sitten joustaa, kun yksi lenkki systeemissä on fixattu. Nyt joustot voidaan tehdä vain sisäisellä devalvaatiolla, joka tappaa talouskasvun taustatekijöitä.

Tokihan isoissa bisneksissä yhteisvaluutalla on etunsa, että kun tarjouksia tehdään ja sitten myyntihetkellä kurssit ovatkin muuttuneet, yllätyksiä tulee yrityksille, mutta ehkäpä kurssimuutoksiin voisi varautua tarjousvaiheessa ja tietokoneet kun laskevat asioita, niin automatic tämäkin voisi sujua. Marginaalinen etu IT-aikana.

  luettu 5508 kertaa

Lisää raiteita välille Tre - Hki.

kirj. raaka, 25.02.2018, 13:12 @ Pauli Kiuru ja Arto Satonen

Minkänvuoksi ette osallistu keskusteluun ettekä ota kantaa
muiden kommenteihin?Olisi mukava kuulla mielipiteenne
esittämiimme mielipiteisiimme se olisi sitä tarvitsemaanne
vaalipolitiikkaa,vai luotatteko jo kahdenkauden aikana
saamaanne eläkkeeseen?

  luettu 5455 kertaa

Lisää raiteita välille Tre - Hki.

kirj. Pauli Kiuru, 25.02.2018, 15:08 @ raaka

Kirjoitus on jo kannanotto julkiseen keskusteluun. Se oli jatkopuheenvuoro Akaan Seudun pääkirjoitukseen. Laitoin yhteisen kirjoituksemme myös tänne, koska kaikki verkon lukijat eivät näe Akaan Seutua ja aihe voi kiinnostaa laajemminkin. Otan kantaa mielläni, kun selvä tarve on olemassa.

Nimimerkkien kirjoituksiin vastailen rajoitetummin myös jatkossa. Viikonlopun päätehtäväni on puheen kirjoittaminen eduskunnan ajankohtaiskeskusteluun ke 7.3, jossa pidän avauspuheenvuoron.

Vaalipolitiikkaa joudut valitettavasti odottamaan turhaan. Sitä ei tule. On vain normaalia arkityötä jokaisena vaalivuonna.

Eläkettä alan saada 65 -vuotiaana.

  luettu 5455 kertaa

Lisää raiteita välille Tre - Hki.

kirj. raaka, 26.02.2018, 12:03 @ Pauli Kiuru

Kiitos että edes vaivauduit kommentoimaan,
suurin osa verkkolaisista kuitenkin kirjoittelee
nimirkkeinä.
Käytä mahdollisuuttasi kirjoitella anonyyminä niin en
katso sitä vaalityöksi

  luettu 5428 kertaa

Lisää raiteita välille Tre - Hki.

kirj. Pauli Kiuru, 26.02.2018, 14:28 @ raaka

Mistä tiedät, kirjoitanko myös nimimerkillä vai en. Todisteluni puolesta tai vastaan on turhaa, koska et kuitenkaan uskoisi. Tekstianalyysillä selviää tietysti paljon. Oppaita löytyy kyllä.

Moni valtuutettu on täällä mukana nimimerkillä kaupunginhallituksen edustajia mukaan lukien. Arvostan aktiivisuuttasi.

  luettu 5438 kertaa

Lisää raiteita välille Tre - Hki.

kirj. Mallaksen Malle, 26.02.2018, 15:07 @ Pauli Kiuru

Kiuru ja Satonen ovat oikeassa raidevaatimuksineen. Kolmas raide Tre-Hki on tarpeen nopeille junille.
Sen sijaan toisessa kommentissa esitetty ajatus koko Suomen asuttuna pitämisestä on vähän hassu. Mikään ei estä asumasta missä päin Suomea vaan, mutta väkisin ei voi asuttaa. Jo nyt valtaosa väestöstä asuu historiallisen Pähkinäsaaren rauhan rajalinjan etelä-länsipuolella ja siitäkin valtaosa Tampereen tasalla tai etelämpänä. Tämä kehitys pääsi alkamaan ajat sitten eikä sille enää mitään mahdeta. Katsokaa miten Ruotsissa on käynyt.

  luettu 5426 kertaa

Lisää raiteita välille Tre - Hki.

kirj. raaka, 27.02.2018, 07:37 @ Mallaksen Malle

Juu eihän tuonteorianmukaan teitäkään kannata aurata
eikä kaukolämpöäkään jakaa kuin hieman keskustaan ja
juusonrantaan.Mahtaisikohan muuallaasuvat saada
verovapauden?Kyllä kaikkialle ja kaikille pitäisi olla
samat oikeudet jos on velvollisuudetkin.
Mielestäni edustajamme pitäisi enemmän pitää oman
äänestäjäkuntansa alueen puolia ja pyrkiä kehittämään
sitä mahdollisuuksiensa mukaan(jotka kaiketi ovat
pienet),esimerkkejä tälläisistä edustajista on.
Vai käykö kuin laulussa"kiskot vievät etelään"?

  luettu 5445 kertaa

Lisää valoa välille Tre- Vki

kirj. Pauli Kiuru, 27.02.2018, 08:26 @ raaka

Ensi syksystä alkaen Seututie 130 on valaistu. Lisää muuttohalukkuutta Valkeakoskelle sekä parantaa turvallisuutta.

  luettu 5396 kertaa

Lisää valoa välille Tre- Vki

kirj. Mallaksen Malle, 27.02.2018, 10:25 @ Pauli Kiuru

130-tien valaisu on erittäin tervetullut asia. Lisää Valkeakosken houkuttelevuutta Tampereen suuntaan.

  luettu 5384 kertaa

Lisää kuoppia tiellä 130

kirj. JuX, 07.06.2018, 22:58 @ Pauli Kiuru

Ensi syksystä alkaen Seututie 130 on valaistu. Lisää muuttohalukkuutta Valkeakoskelle sekä parantaa turvallisuutta.

Jos mitenkään voit vaikuttaa, Valkeakoskelta etelään on aivan karmeita avokuoppia tiessä. Ei maksa paljon, jos on tynnyrillinen pikeä, kosan ja pari reipasta henkilöä korjaamaan. Saattaa moni teloa autonsa pallonivelet ja tukivarret, jos tuosta vielä kasvavat.

  luettu 3555 kertaa

Lisää raiteita välille Tre - Hki.

kirj. Mallaksen Malle, 27.02.2018, 10:29 @ raaka

Raaka, ei se näin mene. Tiet ja lämmöt pitää parhaimmin hoitaa siellä missä on niiden käyttäjiäkin. Jos haluaa asua hujan hajan -alueella keskellä ei mitään, pitää hyväksyä että aura-auto ei käy portinpielessä aamuvarhain, päiväkoti ja koulu ovat kaukana eikä terveyskeskuskaan ihan lähitaajamassa.

  luettu 5381 kertaa

Lisää raiteita välille Tre - Hki.

kirj. raaka, 27.02.2018, 12:12 @ Mallaksen Malle

Ymmärsit esimerkkini väärin,Tarkoitin että maamme rajojen sisäpuolella olevat
asujat pitää pitää samanarvoisina koko maa asuttuna eikä keskittyä vain
pääkaupunkiseudulle.Pyrkiä hajauttamaan yrityksiä ja työmaita tilanteiden
mukaisesti koko maahan,ettei esim. siivoojan tarvitse lähteä joka aamu junalla
helsinkiin siivoamaan viidettä raidetta myöten ja illalla takaisin.
kaupunkimme vain hiipuu työmaidensuhteen on tiet kuinkahyvin valaistu
tahansa.

  luettu 5390 kertaa

Lisää raiteita välille Tre - Hki.

kirj. Mallaksen Malle, 27.02.2018, 17:22 @ raaka

Joo, kommentissasi on pointtia, mutta ongelma on siinä, että millä mahtikäskyllä saat yritykset hajauttamaan toimintojaan maakuntiin. Asiakkaat luovat kysyntää ja koskin kaltaisen kaupungin valtti olisikin houkutella asukkaita, koska työssäkäyntialuetta riittää ympärilläkin. Ja asukkaiden myötä tulee ainakin palveluyrityksiä ja sitä kautta työpaikkoja.
Valtio voi hajasijoittaa ja on yrittänytkin. Vaan kun kaikki työntekijätkään eivät halua siirtyä kuten sen Kuopion laitoksen (mikä nyt olikaan) tapaus osoittaa.

  luettu 5418 kertaa

Lisää raiteita välille Tre - Hki.

kirj. raaka, 04.03.2018, 12:19 @ Mallaksen Malle

Nälkä on siirrellyt suurempiakin kansanryhmiä,eikä aina
ole tarvittu valojakaan.

  luettu 5288 kertaa
Keskustelun etusivulle
107461 viestiä 8510 viestiketjussa, 131 rekisteröitynyttä käyttäjää, 5 verkossa (0 rekisteröitynyttä, 5 vierasta)
Ota yhteyttä!